Kaikki käy

" Ois muuten kiva " Aloitin jälleen lauseen, olin kertomassa työkaverilleni tulevasta viikonlopusta. Odottamatta tämä räjähti nauramaan:

" Niin muuten olis "

Tajusin saman tien miksi minulle naurettiin. Havainto oli osittain yllättävä koska se ei ollut tullut mieleeni tätä ennen kertaakaan. " Ois kivaa " oli lause jota viljelin jatkuvasti. Se oli lause joka uuvutti minut täysin. Koska minähän  olen juuri semmoinen: kaikki olisi kivaa, hauskaa ja mukavaa. Minä innostun aivan kaikesta. Ja kaikesta mistä innostun, kaiken sen haluan tehdä.

Haluan maalata, piirtää, vaihtaa järjestystä, kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. Haluan mennä kirjastoon, kirkkoon ja museoon. Haluan lähetä eväsretkelle tai patikoimaan. Viikonloppu reissu Kristiinan kaupungissa kuullostaa mahtavalta. Haluan kasvattaa perunoita, porkkanoita ja lapsia. Askarrella leijan, kutoa maton ja virkata peiton. Leipoa, tehdä ruokaa ja järjestää kaapit. Innostun aivan kaikesta. 

Huono tapani on myös lisätä kierroksia tapahtumiin. Esimerkiksi näin: Lapset eivät ole koskaan käyneet padolla -> pitäisi käydä padolla -> voisi ottaa eväät mukaan -> ja onget -> voisi tehdä nuotion ja loppu tulos on:

Mennään iltapalalle padolle ( tee eväät, etsi viltti, odota sopiva lämmin ilta ), ja otetaan onget ( etsi madot, ensin etsi pikku ämpäri ja ne onget ) jos saadaan kalaa valmistetaan se nuotiolla ( miten? ). Niin, se muuttuu yllättävän työlääksi kun tälläisiä ideooita alkaa satelemaan harvasetunti päänuppiin.

On aivan mahdollista että kerron aamupala pöydässä miehelleni kuinka oisi kivaa jos olisi oma verstas, missä voisin opetella kaappikellon tekoa. Se kun juuri pälkähti mieleeni. Se olisi niin mukavaa, minulla olisi flanellipaita, rikkinäiset farkut, puupölyä hiuksisssa, eväänä ruisleipää ja termarissa kahvia. Voi miten mukavaa minulla olisikaan. Ja näihin ajatuksiin tempaudun täysin mukaan.

Onneksi ne ovat yleensä hieman pienempiä kuin oman verstaan perustaminen, mutta ymmärtänette yskän.

Yhtäkaikki, kun kokoajan haluaa ethdä kaikkea kivaa, loppuu aika kesken. Sitten minä rynnistän satalasissa kivasta toiseen, tätä kivaa suorittaen ja välissä yritän ehtiä tekemään kotitöitä ja käymään töissä. 

Aivoni ovat kääntyneet asentoon jossa pelkkä oleskelu on laiskuutta ja ajan hukkaan heittämistä. Jos pitää oleskella niin mene oleskelemaan vaikka metsään niin sitten sekin aika on hyödynnetty. Oli kyseessä sitten taidenäyttely tai päivä skeitaten, aina tuntuu olevan tarve lähteä jonnekin. Vaikkakin, todella moni hieno juttu olisi jäänyt kokematta jos oltaisiin jääty kotiin.

Onko tämä laajempi ilmiö jonka on luonut nykyinen suorittajasukupolvi? Vai vain kaltaisteni säntäilijöiden ilmiö? Mieheni ei ole aivan yhtä paha, mutta ei hänkään paikallaan pysy, joten aikalailla kokoajan mennään. " Tylsää, ei mitään tekemistä " on lause jota en käsitä ollenkaan. Maailma on täynnä mitä mahtavaisinta tekemistä!

Suorittaja minäni huokaisee nyt syvään ja hinnoittelee nyt kirppiskamat, koska jos ei muuta keksi, niin varataan kirppupöytä.