Kasvissosekeitto
Oikeammalta nimeltään ruoka taitaa meillä olla " jämävihannessoppa " tai " nämäonnuivahtaneita - keitto ".
Heittelen sekaan siis kaiken mitä vihanneslaatikosta löytyy. Viimeksi sieltä löytyivät parsakaali, bataatti, tomaattia ( nämä täytyy kaltata, mutta sekään ei ole iso homma, veitsellä ristikkäin viillot tomaatin " kärkeen" ja tomaatit kiehuvaan veteen hetkeksi, kuoret lähtevät kuin itsestään ) porkkanaa, perunaa ja kesäkurpitsa.
Kasvisten kuoriminen ja pilkkominen on vähän nuivaa puuhaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Tätä meinaan syödään sitten niin kauan etten hetkeen kuori mitään.
Kattila tulille ja kasvikset kiehumaan.
Kattilaan on suotavaa lisätä myös muutama kasvisliemikuutio sekä muita mausteita. Itse tungin oreganoa ja pizzamaustetta johon olen jäänyt jollain asteella riippuvaiseksi.
Sitten soseutus, sekaan sulatejuustoa ( itse laitoin perus maustamatonta koskenlaskijaa sekä viherpippurikoskenlaskijaa ) ja ääntä kohti.
Pinnalle ripottelin vielä siemeniä ja raejuustoa.
Siellä sitä on nelisen litraa jääkaapissa, ettei heti lopu kesken.

ps. varovainen saa olla viherpippuri koskenlaskijan kanssa, meillä helposti lapset moittii. Makua taittaa hyvin rae juusto jos lipsahtaa.
Muuten uppoo lapsiin tämä ruoka kuin kuuma veitsi voihin ja soseuttaminen se vasta hauskaa puuhaa onkin