Melkein tyhjä koti ( vain minä ja kuopus )

25.08.2020

Tämä oli ensimmäinen kerta. Ensimmäinen kerta kun jäin vain toisen lapsen kanssa kotiin pidemmäksi aikaa.

Ja arvatkaa mitä? Se oli Mah-ta-vaa!

Suurin ja painavin asia mistä kannan huonoa omaatuntoa vanhemmuudessani on kykenettömyyteni 100% huomioon lasta kohtaan niin kauan kun tämä sitä tarvitsee. Tiedän ( uskon )ettei sellaista suoritusta voi antaa kukaan, mutta minä haluaisi edes joskus. 

Mutta sitten on se toinen lapsi ja se ruoka ja ne pyykit. On some ja omat harrastukset ja se parisuhdekin. Juuri kun on saanut toisen lapsen hyvin aseteltua siihen viereen sohvalle tulee toinen ja kaipaa teetä koska kurkku on kipeä tai äitiä koska kakka on valmis, se pyytää kirjahyllyn ylimmältä hyllyltä pelin tai on lyönyt varpaansa, sukka on kateissa tai paita. Näitähän riittää, mutta tuntuu että minua ei.

Joten se, joka on juuri jollain hiljaisella tavalla tarvinnut sinua, jää siihen sohvalle kun äiti lähtee suorittamaan arjen pelastamista.

Vaan ei viime viikonloppuna!

Me vain olimme, yhdessä. Nukuimme otsat kiinni toisissamme. Teimme ruokaa ja paistoimme lettuja. Kävimme pyykkituvassa, hän kääri sukkia ja minä hoidin loput. Järjestelimme barbientalon ja nukkekodin. Leikimme niin kauan että leikki tuli valmiiksi. Me katsoimme elokuvaa ja söimme samoja irttareita. Juttelimme niin kauan että jäi aikaa olla hiljaa. Minä kyyristyin hänen luokseen kuuntelemaan. Niin että katsoin silmiin. Ja minä opin hänestä kaikenlaista mikä on valunut ohitseni noiden kolmen päivän aikana.

Hänellä oli minut kokonaan ja minulla hänet. Ja miten ihanalta se tuntui. Silloin en myöskään tuntenut huonoa omaatuntoa sanoessani että " odota, teen tämän ensin " Koska tiesin että sen jälkeen minulla olisi aikaa ja voisin antaa jakamattoman huomioni tälle pienelle pellava päälle joka sitä janosi.

Esikoinen myös nautti olostaan isänsä kanssa. He kävivät kiipeilemässä. Pokemon jahdissa. Kutittelivat niin kauan ettei meinannut saada henkeä ja miten hauskaa se oli, niin hauskaa ettei kertomisestakaan meinannut tulla mitään. He kävivät mummulla ja esikoinen nukkui mummun vieressä päiväunet. He kävivät skeittaamassa.

Tämä teki hyvää meille kaikille, onhan se tiedetty Rooman ajoista lähtien: Divide et impera- Hajoita ja hallitse. Se toimii.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita