My Lahti

28.10.2020

Lahest. Sielä olen kotoisin ja lähivuosina olen herännyt kaupungille aivan uudella tavalla. Moni siellä asuva purnaa kun keskusta hiljenee, mutta tämän hetkiseen asuin kaupunkiini verrattuna sen on mielestäni vielä hyvin elossa. Kaikki on suhteellista, enkä usko että keskustojen autioitumiselta on säästytty missään kaupungissa.

Vaikka mikkään ei ole sen mukavampaa, kuin istua sokkarin kahvilan ikkunapöydissä ja katsoa kuinka kireäkasvoiset aikuiset ja perässä raahattavat lapset sinkoavat lasin ohitse, niin itse kuitenkin Lahdessa eniten rakasta luontoa, puistoja ja järveä jonka rannalle kaupunki on rakennettu

Lahti on äänestetty Euroopan vihreäksi pääkaupungiksi 2021, titteli kertoo jotain puistoista ja niiden määrästä. Kaupunki tarjoaa jotain jokaisena vuoden aikana, pitää vain tietää minne mennä.

Me suuntasimme pidennetylle viikonloppu reissulle Lahteen ja tässä puistot joissa kävimme:

1. Pikku-Vesijärven vesiurut

Vesiurut olivatt Lahti Energian 90-vuotislahja kaupunkilaisille. Kesä-syyskuussa esityksiä voi ihailla päivittäin klo 13 ja klo 18. Loka-marraskuussa vesiurkuesitys täydentyy värivaloshow'lla, ja esityksiä järjestetään kerran päivässä klo 19. 

Olen käynyt katsomassa esityksen vuosia sitten ja nyt jälleen. Musiikki vaihteli klassisesta lastenlauluihin ja humppaan niin että jokaisen tanssijalkaa jossain kohtaa hieman ainakin kutitti. Lapset etenkin nauttivat esityksestä. Silmät suurina ja satunnaisia " Wau! "efektejä päästävät muksun ihastelivat suurta suihkulähdettä joka eli musiikin mukana väreä vaihdellen, kuin tanssien.


2. Fellmanin puisto

Fellmanin puistossa on muutakin kuin isoja puita, pump drac vieressä ja leikkipuisto. Siellä on paitsaita jotka ovat kiehtoneet minua aina. Tarina niiden takana on sen verran surullinen etten sitä lähtenyt lapsille avaamaan. Etenkin koska suuret patsaat olivat heidän mielestään jo valmiiksi pelottavia.

Fellmanin puisto on toiminut sisällisodan aikaan vankileirinä ja wikipedia tiivistää asian näin: 

" Kun punaiset joukot antautuivat vuonna 1918 huhti-toukokuussa, koottiin vangiksi joutuneet Lahteen Fellmanin kartanon pellolle. Vankileiri oli Suomen suurin. Vankeja - sekä sotilaita että siviilejä - oli yli 20 000. Vangit kuljetettiin Hennalan vankileirille noin viikon kuluttua. Ennen siirtoa osa vangeista kuoli tauteihin tai nälkään, osa teloitettiin ja osa pääsi pakenemaan. Nykyinen puisto sijaitsee entisen Fellmanin pellon vankileirin alueella. "

Pala ei niin kaunista historiaa, nyt kauniissa puistossa. 



3. Kirkkopuisto

Illalla pääsimme karkaamaan puolison kanssa kahdenkeskeiselle kävelyhetkelle ja suuntasimme kirkkopuistoon. Puisto on minulle varmasti kaikkein rakkain puisto koko kaupungissa. Olemme asuneet sen vieressä, sen läpi olen kulkenut kaupungille ja kouluihin. Kävelin päivittäin tuon puiston halki, enkä milloinkaan ajatellut sen olevan niin kaunis.

Nyt kuitenkin haukoin henkeäni suurien lehmusten välissä. Ihaillen lehtitaivasta ylläni. Lehmuksen syksyinen tuoksu oli vallannut koko hiljaisen puiston. Kävelimme kouluni pihan läpi ja pakko oli minun käydä kurkkaamassa aulaan, siellä edelleen luki maalausen ylä laidassa: vitae discimus, ja selkärangastani nousi koulun motto, joka oli suomennos edellisestä: Opimme elämää varten. Kyllä on iskostettu hyvin.

Puiston päällä on lahden ristin kirkko, jonka on suunnitellut Alvar Aalto. Se on Aallon viimeinen työ ja mielestäni aikamoinen kopio Seinäjoen Lakeuden ristin kirkosta.


Lahti. Suomen Chicago? Tiedä häntä. Minä en ole koskaan osannut pelätä. Kaunis kaupunki, puistoineen ja vanhoine rakennuksineen. Kokemisen arvoinen. 

Kunhan aikaa riittää kerron mitä muuta teimme viikonlopun aikana. Mutta kuten aina, nyt on jo kiire ja täytyy lentää.


Mikä on teidän lempi puistonne? 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita