Niin ja se joululoma

Lomat. Nuo omalla kohdalla varsin odotetut ja toivotut levon päivät ( ironiaa.. big time, odotetut kyllä.. levon päivät, ei niinkään ), ovat kaikkea muuta kuin, nyt kun perheessä on koululainen. Jestas mikä stressivyyhti purettavaksi.

Kuun alussa alkoi tulla viestiä päiväkodilta kuin tykin suusta: muistathan ilmoittaa joulunajan hoitopäivä tarpeen. Ööö.. Mikä oli? Joulu? Joululoma? Ei mulla ole sellaista, hoitoon vaan! Hetkonen, esikoinen? Sillä on joululoma! P*ska. Voisikohan sen viedä päiväkotiin? Vaikka vaan pariksi tunniksi? Se on hyvin tunnollinen ja kiltti tyttö, voisi olla ihan avuksikin. Voiskohan ne maksaa sille vähän palkkakin?

Välipäiville saimme hoidettua lapsille hoitajan kohtalaisen kivuttomasti ( lähinnä oma epämukavuus avun pyytämiseen koki nipistelyä ). Kuopus pääsee päiväkodin hellään huomaan heti tammikuun alusta, mutta vieläkään en ole uskaltanut tarkistaan kuinka peruskoulu pyörii joulun ympärillä. 

Joulussa on kuitenkin kyse vain muutamasta ( toivottavasti ) päivästä, mutta herran pieksut, jossain tuolla edessä siintää jo kesälomat, ( Kyllä, hiihtoloma on hoidettu, olen ainakin vähän aikuinen ).

Hyvästi yhteiset lomat.. kuinka pitkäksi aikaa? Kuudeksi vuodeksi? Kerroin kyllä jo miehelle että olisi ihanaa vaikka viikko saada yhteistä lomaa. Jäämme katsomaan tilanteen kehittymistä. Ja vastaanotamme ideoita käytännön toteutukseen.

Hyvä tästäkin tulee lopulta kuitenkin ja mieheni saa jälleen taputella minua päälaelle ja kysellä millaista oli hankkia vatsahaavaa ihan syyttä suotta? Onko muita jotka murehtii puolivuotta ennen kun tarvitsee? Varmasti on, en voi olla ainoa.

Onnea meille.