Olipa kerran autokoulu

Kerroin viikko sitten mitä kaikkea uutta olen oppinut viimeisien vuosien aikana ( tekstiin tästä Oppiiko vanha koira uusia temppuja? )

Yksi merkittävimmistä koitoksista oli ehdottomasti ajokortin hankkiminen. Jestas mitä touhua sillä iällä! Nyt se jo hieman naurattaa, mutta voin taata, että silloin ei hymyilyttänyt yhtään.
 

Minä en pidä uuden oppimisesta. Voin opetella teoriaa, mutta sellainen toiminta mikä on mahdollisesti hengenvaarallista ( kuten se että minulle annetaan monta sataa kiloa painava rauta kasa alle ja lupa liikuttaa sitä ), siitä en pidä. Kun yhtälöön laitetaan vielä kaksi kiljuvaa lasta takapenkille on ahdistus käsinkosketeltava.

Itse autokoulu sujui hyvin.

Olin mallioppilas. Vaikkakin kerroin opettajalle ainakin kolmesti kilometrin aikana että tämä on typerintä mitä tiedän ja ettei liikenne säännöissä ole mitään järkeä. Paasasin siitä että vaikka naisena hahmotan kokonaisuuksia käsittämättömällä taidolla oli tässä ihan liian monta liikkuvaa osaa ja olin varma että jokainen mies ratin takana on mahdollinen uhka. Katastrofin alku.

Muistan lopun ikäni kun autokoulun opettaja ajatti minut erityisen hankalaan risteykseen, josta oli mahdoton nähdä kumpaakaan suuntaan ja kertoi sitten hyväntuulisesti että:

" Toin sinut tahallani tähän että näkisit kuinka vaikea tämä risteys on "

Ensin nauroin ja sitten melkein lähdin kävelemään autosta. Opettaja yritti lepytellä minua sanoen että pakko minun on nämäkin risteykset kokea, enkä minä voinut ymmärtää että minkä ihmeen takia olisi pakko:

" Auto menee tasan mihin minä sen ajan, enkä minä ikinä aja sitä tällaiseen risteykseen " Intin ja sadatin kuin merirosvo.

Emme ole enää siinä risteyksessä, joten ilmeisesti selvisimme.

Kortin saatuani minulla oli tapana huutaa suoraa huutoa ohitustilanteissa. Se rauhoitti minua mutta mahdollisesti traumatisoi lapsiani. 

Olen supistanut ajokauteni keväästä syksyyn. Tämä osittain johtuu väärinkäsityksestä, josta ovat vastuussa nykyinen puolisoni sekä entinen poikaystäväni. Heillä molemmilla kun oli ( ja uskoakseni on ) tarve liikkua poikittain autolla mutkissa talvisin. Olen yhteensä noin 20 talven ajan ollut siis vain autoissa jotka kulkevat poikittain mutkat ja käännökset, liukuvat kuin jääkelkka pitkin tietä. Puolustaudun sanomalla että totisesti en ymmärtänyt mitään autolla ajamisesta ennen autokoulua. Joten minä polo kuvittelin että se auto todella menee poikittain kurveissa tai jos ei mene niin pyrkii menemään ja on todellinen temppu saada pidettyä se hallinnassa.

Kiitos vaan siitä.

Kortin saatuani minulla oli tapana huutaa suoraa huutoa ohitustilanteissa. Se rauhoitti minua mutta mahdollisesti traumatisoi lapsiani. Olen päässyt tavasta eroon sittemmin. Itseasiassa minä taisin huutaa vähän väliä ja vaikka mistä: Ohitus, pysäköinti, peruuttaminen, kaistan vaihto.. niin olihan noita. Nykyisin olen alkanut huutamaan niille mahdottoman aroille kuskeille jotka eivät löydä kaasupoljinta. Tiedättekö ne arkajalka tyypit jotka ovan kauhuissaan liikenteessä.. käsittämätöntä!

Syvä inhoni puimureita sekä traktoreita kohtaan on kuitenkin pysynyt vakaana.

Kakkosvaiheessa opettaja kysyi minulta olinko uskaltanut ottaa vielä ketään kyytiin ajaessani. Kerroin hänelle että metriäkään en ollut ajanut yksin. Lapset olivat aina mukana. Muistan heidän kannustavat " Sinä pystyt siihen äiti " huutonsa ja raikuvat aplodit kun viimein pääsimme mäkilähdössä eteenpäin enkä sammuttanut enää autoa ( Nykyisessä autossamme on mäkiavustin ja ilman sellaista en tule enää koskaan ajamaan ).

Muistan myös huutaneeni suoraa huutoa lasten huudon päälle kun minun piti keskittyä ja he melusivat. Muistan alkaneeni itkeä pelosta kun taivaalta tuli vettä oikosenaan ja tien urat peittyivät vedestä. Muistan itkeneeni parkkipaikalla turhautumistani koska en saanut sitä Suomen suurinta laivaa parkkeerattua minnekään. Enkä ainakaan suoraan.

Ja muistan onnen kun ostimme uuden auton ( jonka julma m ieheni haluaa nyt myydä ) jossa oli kaikki ajoavuttoman avustuspaketit.

Niin tai näin. Minä ajan. Ihan hyvin. Minne vain ja oikeastaan koska vain ( paitsi talvella maantielle tai motarille ). Ja kortinkin sain ensimmäisellä yrittämällä.

Mutta pitäkää nyt vähän väliä jos näette mut liikenteessä ;)

Turvallisia kilometrejä kaikille.