Kiire lakkasi

Vielä keväällä meidän viikkomme soljuivat ( tai rynnivät ) samalla kaavalla kuukausi toisensa perään:

Maanantai:

Pääsen töistä kello 15. Säästä riippuen olen matkassa pyörällä tai kävellen. Kummin vain, kiirehdin päiväkodille: kuuntelen hajamielisesti päivitykset. Hoitajat aistivat kiireen ja lyhentävä: söi ok, nukkui ok, leikki ok. Kiitos ja menoksi. Lapset mukaan ja kotia kohti. Kiukkua ja väsymystä, eikä vähiten äidillä. Hermoja kiristää. Sataa luultavasti räntääkin.

Kiire. Kiire. Kiire. Ei jokaista heiluvaa oksaa ole pakko jäädä tuijottamaan. Joojoo, se on varis. Ja se on rekka-auto. Ja ei, minä en kanna sinua. Oi-ke-as-ti. Tulkaa. 

Taitoluistelu alkaa pian. Ehdimme juuri syömään jotain jos askel vaan nousee ja tähdet ovat kohdillaan.

Viimein kotona ja lapset villasukat ovat kateissa

" Ne jäi päiväkotiin "

Paska.

Kaadan jonkun epämääräisen vaatekorin keskelle kapeaa eteistä. Sukat löytyvät mutta siivota en ehdi. Mies seisoo eteisessä.

" Siivoisitko tän? Ja kuopus on yltäpäältä keitossa keittiössä. Lautanen kaatui. Me mennään "

Nappaan avaimet ja pusun. Läpsystä vaihto. Luistinpussi mukaan ja rynnistys kohti autoa. 

" Oliko se tänään kun sai viedä pehmolelun? " Kuuluu takapenkiltä

Paska.

Ulos autosta ja ennätykset porrasjuoksussa takaisin kotiin. Pehmo kainaloon ja uusiksi autoon.

Jäähallissa tärisen kylmyydestä ( ja pelkään virtsaputken tulehdusta ). Katson kuinka esikoinen keskittyy tekemiseensä. Tunnen mahdotonta ylpeyttä. Hän rakastaa tätä, kaijuttimista pauhaavaa musiikkia, luistimien terän ääntä jäätä vasten. Hän yrittää ja yrittää, uudelleen ja uudelleen, kunnes onnistuu luistelemaan taaksepäin useamman metrin. Pukuhuoneessa hän puhkuu intoa "Näitkö? " ja " Huomasitko? ". Kyllä näin. Kyllä huomasin.

Kotona suihku ja iltapala. Nukuttamaan lapsia. Sitten eväiden tekoon, ensi viikon päiväkodin hoitopäivät pitäisi laittaa varaukseen, maksaa yksi lasku ja etsiä villahaalari pienemmälle. Kun vaan pääsen lastenhuoneesta joskus pois.

Tiista:

Pääsen töistä kello 15. Kts maanantai

Kaikki maanantain riemut toistuvat työmatkalla, päiväkodin pihalla ja etenkin kotimatkalla. Ja varmasti taivaalta sataa jotain kamalaa.

Missä tossut?

" Ne jäi päiväkotiin "

Paska.

Miksi en ole vieläkään ostanut toisia tossuja tanssikassiin? En vain millään muista. On liikaa muistettavaa ja kaikki mihin ei liity perushoitoon saavat jäädä. Aivoihin ei mahdu mitään ylimääräistä. 

Tanssi paljain varpain.

Mies ilmestyy eteiseen ja me poistumme samasta oven raosta.

Puikkelehdimme tanssistudion parkkipaikan läpi autolta kohti ovea. Jos et ole sitä koskaan tehnyt, et voi ymmärtää miksi haluaisin antaa itselleni aplodit, kun viimein pääsemme eteiseen. Jos joku haluaa nähdä miltä näyttävät ruuhkavuodet, menkää tanssistudion parkkipaikalle seisomaan kello 17 arki-iltana. Näky on vaikuttava monella tapaa.

Tunnin päätteeksi saan käteeni lapun

" Sen voi palauttaa ensi kerralla " Kuuluu iloinen ohjeistus. Kyseessä on jokin arvostelu lomake. Hymähdän mielessäni, en aio edes yrittää muistaa. Ei toivoakaan.

Suihku. Iltapala. Astianpesukone ja eväät. Heti kun saan luvan käyn nukkumaan. Omaa aikaa saan eläkkeellä.

Keskiviikko 

Iltavuoro. Koska en ole juuri nähnyt kuopusta maanantaina tai tiistaina yritän korvata sitä viemällä hänet myöhemmin päiväkotiin. Tämä on kaunis valhe jonka kerron itelleni, sillä aamut täyttyvät ruoan teosta ja pyykkituvassa hyppäämisestä. 

Jossain kohdassa ajastan ajastimeeni 20 minuuttia ja leikin täydellä höyryllä, en mieti mitään muuta kuin tätä barbia joka nyt sanoo sille toiselle sen mitä kuopus juuri käski sen sanoa.

Ja sitten jälleen mennään.

Vien kuopuksen päiväkodille niin että minulle jää tunti aikaa hengittää ennen kun itse lähden töihin. ( Hengittämisellä tarkoitan meikkaamista ja astianpesukoneen tyhjäystä )

Illalla palatessani lapset ovat jo yökkäreissä ja iltavillit kuumimmillaan. Joka kerta haluaisin pyörtää ovelta. Nukutusta, hampaiden pesua, kutittelua ja vesilaseja. Eväitä ja haalarin paikkausta

Torstai

Kts Keskiviikko

Perjantai

Leffa ilta. Olen antanut ( jälleen ) kaikkeni tällä viikolla. Huomenna pitäisi tehdä jotain kivaa. Ruokkiksella puhuivat etteivät lapset erota kuusen- ja männynkäpyjä. Erottaakohan omani? Ilmeisesti se on metsäretken paikka. Vähän tekee mieli itkeä. Jos lauantaina aamupäivästä käy kaupassa hakemassa eväsvärkit niin iltapäivästä ehtii laavulle ennen pimeää. 

Perjantai on kuitenkin perheemme " Nyt ei enää pysty "-päivä ( tai aikuisten ainakin ). Me emme mene kauppaan, me emme tee ruokaa. Me istumme sikinsokin sohvalla, syömme hävyttömän paljon karkkia ja sipsiä ja juomme limpsaa. Katsomme elokuvan. Kunhan on ensin riidelty siitä minkä elokuvan katsomme.

Lauantai:

Eväsretki metsään. Illalla saunaan. Lapset toivovat pannaria iltapalaksi ja kysyvät koska ehdimme kirjastoon tai elokuviin. Lupaan miettiä. Enkä todellakaan tiedä.

Sunnuntai:

Käymme isovanhempien luona ja kaupassa. Palaamme kotiin vasta illalla. Alan tekemään ruokaa. Sovin leikkitreffit lapselle ensiviikon lauantaille kirjastoon ( yes I know, I'm a genius )

Sitten tuli korona. Kaikki pysähtyi.

Ja minä huokaisin syvään.