Vikkelä mieli
Mietin toisinaan, toimiiko muiden mieli kuten omani? Loputon ajatusten tulva joka täyttää nuppini ja säntää ilman vaikeuksia ( tai jarruja ) ympäri päätäni on toki hauskaa, mutta.. Voisiko se toimia jollain toisellakin tavalla. Jos ajatustenjuoksuni on kuin diskotanssi tai foxtrot, voisiko se olla valssi? Tai vaikka tango, sekin toisinaan kävisi ihan hyvin.
Kirjoitin aiemmin kuinka innostun aivan kaikesta, kerroin myös rakkaudestani tarinoihin mikä juontanee juurensa mielikuvituksestani, joka sinkoilee aika villinä mielessäni ( tekstiin pääset tästä ). Tämä on siis osa suurempaa pohdintaa niinkin kevyestä aiheesta kuin: Kuka hi*to minä oikein olen?
Tässä esimerkki:
Kuuntelin Beatlesia ja mietin että voisin kirjoittaa siitä muutaman rivin. Kuinka sen musiikin ympärille on kerätty joukko muistoja. Kuten se, kun isäni kanssa käveltiin 10 kilometrin matka mökille, koska linja-auto meni sinä päivänä vain viereiseen kylään. Miten laulu raikasi hiekkatiellä ja koirakin karkasi. Siitä tuli mieleen että olen kävellyt saman matkan mummoni kanssa, mutta me emme laulaneet Beatleseja. Muistan että minulla oli Benettonin mustavalkoiset kengät. Todella mukavat jalkaan. Benettonin, koska serkkuni oli Benettonilla töissä, se on ainoa vaateliike jossa olen ollut sulkemisajan jälkeen. Käytiin serkulla kylässä Helsingissä, mummo ei suostunut matkustamaan pummilla ratikassa. Muakin pelotti, mutten kertonut. Mummo ei suostu myöskään syömään kanaa. Pappa koitti pakottaa, mummo jemmasi kananpalan poskeensa ja piti sitä siellä koko ruokailun. Lounaan ne kävi syömässä lounaspaikassa, lähellä mun koulua. Kävelivätköhän ne käsikynkkää ruokapaikasta kotiin? Päivällisen mummo teki kotona. Niillä oli lautaset joissa oli ruskealla painettu kuvio. Joku polkupyörä. Ja jouluisin joulutabletit, muoviset. Papalla oli vichypullo aina siinä sen tarjottimella, keittiönpöydällä, papan paikan vieressä. Tarjottimella oli sen veitsi ja se linnun mallinen pullonavaaja. Kultainen. Papalla oli isot kädet. Miten millään miehellä voi olla niin valtavat kädet? Se kerran taputti niillä mummoa takapuolelle kerran. Mua ja serkkua nauratti. Kikatettiin. Oltiin lähdössä kotiin pohjanmaalta. En kyllä muista matkaa takaisin. Mutta Pohjanmaalle päin muistan. Piti olla junassa ihan hiljaa. Matka kesti viitisen tuntia, vitsi että oli vaikeaa. Niin ne Beatlesit..
Semmoinen sekamelska minun päästäni löytyy. Ajatukset sinkoilevat kuin kolmivuotiaat päästyään viikon karanteenin jälkeen viimein pihalle, kiljuvat ja kiipeävät hulluina joka paikkaan. Viihdyttävää tämä toki on ja olen kuvitellut että muiden mielet toimivat samalla tavalla, mutten ole enää uskaltanut kysyä, kun kerran tulin epäillyksi että muiden ovat.. tasaisempia..
Tämä yhdistettynä loputtomaan puhetulvaan sekä valtavaan mielikuvitukseen ja hieman outoon huumorintajuun on kyllä coctail joka on parempi pitää psykiatreilta piilossa ( vitsi, vitsi ). Mutta, jos mieli ei toimi näin, niin kuinka se toimii? Olisipa mielenkiintoista koittaa joskus? Vaihtaa päitä. Onkohan se jokupäivä mahdollista? Onhan kasvojen siirtokin jo tehty. Luin siitä hesarin kuukausiliitteessä, jutussa oli saman keltaiset reunat kuin Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen kannessa, muistan miettineeni sitä monesti. En ole koskaan lukenut Sinuhea, pitäisi lukea. Klassikot pitäisi lukea. Eikö sen yhden lätkämolarin nimi ollut Sinuhe? Ei ollut Egyptiläinen. Luin juuri Myrskyluodon Maijan. Pitäisi käydä ahvenanmaalla, en ole koskaan käynyt. Ihan hullua. Siellä vissiin kuuluu pyöräillä. Nyt ei voi mennä koska Korona, eikä voi pyöräillä koska kylmä. Kävin tänään koronatestissä... Niin taas mennään.. pää parka..
ps. tämän iltainen auringon lasku on saman värinen kuin Sinuhe Egyptiläisen kannet. Kuinkakohan moni googlettaa Sinuhe Egyptiläisen kannet? Kuinkakohan moni on lukenut sen? Pitäisi käydä kirjastossa..